15.4.2017

PÄÄSIÄISEN MAUKKAAT TÖHNÄMUNAT

Pääsiäinen, se ihanan kevään merkki! Vaikka nämä pyhät ovatkin minulle melkeinpä samanlaisia kuin muutkin päivät, raeruohoa ja pääsiäismunia laskematta on se minulle myös yksi kevään merkeistä. Pääsiäisen jälkeen luonto alkaa kirkastumaan ja saa eloa pikkuhiljaa. Meille suklaan ihmisille pääsiäinen joulun rinnala on kultaista aikaa, kun kaupat pursuaa erilaisia suklaan ihania herkkuja. Tässä pääsiäistä vietellessä omassa rauhassa rakkaan kanssa päädyimme tänävuonna testaamaan herkkua, jonka kumpikin oli bongannut sosiaalisesta mediasta moneen otteeseen ja lehdetkin jo puhuivat näistä, nimittäin töhnämunista.

IMG_1591

Jotenkin vastenmielinen nimi ja saa ajatuksena yököttämään, mutta sitten kun sellaisesta omatekemästä näkee jossain kuvan niin on eriääni kellossa. Suklainen taivas oli meidän töhnämunien teema, vaikka tämän suklaamunan rinnalle olisi ollut täydellinen pari valkosuklaa-lime mousse raikaan kevään makuineen. Töhnämunat nyt voi tehdä oman maun mukaan ja me suklaan rakastajina päädyttiin suklaa täytteiseen. Näin jälkeenpäin tuohon olisi voinyt hyvin sopia myös suklaakastike pohjalle tai päälle ennen nomparelleja. Jos joku teistä testaa suklaakastikkeen keran niin kertokaa minullekkin päin oliko se hyvää! Itse testaan ensi vuonna sillätavalla ja jonkun raikkaan maun kanssa. Nämä siis menivät jatkoon!

IMG_1588

Tarvitset töhnämunien tekoon:  
Kindermunia, kermavaahtoa (2 dl), puolikkaan fazerin sinisensuklaalevyn ja koristeeksi nomparellia

Valmistus oli niinkin yksinkertaista, kuin leikkaa päät kindermunista varovasti, jotta niistä tulisi kupit. Sulata suklaa haluamallasi tavalla, itse sulatan mikrossa pienellä teholla ihan muutaman sekunnin, jonka jälkeen sekoitten suklaata niin kauan, että se on sulaa. Vaahdota kemavaahto ja lisää suktaat joukkoon, annostele suklaamuniin ja lisää nomparelleja koristeeksi. Yksinkertaista!

Oletteko te maistellut näitä herkkuja tänä pääsiäisenä?

2 kommenttia:

  1. Erikoisen kuulonen, mutta ah näyttääpä hyvälle!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erikoisen kuuloisia kyllä ovat, mutta maukkaita myös! ;)

      Poista