22.12.2016

JOULUPÖYDÄN PIPARI-GLÖGIKAKKU

En ole kyllä koskaan tehnyt näin paljon juustokakkuja mitä nyt olen! Jostain syystä olen niin hullantunut kokeilemaan kaikkia uusia juustokakkuja mitä mieleen on juolahtanut. Varsinkin, kun olen jättänyt kokonaan sokerin lisäämisen pois, jolla saa kakuista vähemmän makeita. Mausta ei edes uskoisi, että sokeri olisi jätetty pois ja annettu makeuden maun tulla kermavaahdosta ja maustetuista rahkoista ja muista. Nyt reseptit on ollu aivan yksinkertaisia, joihin ei tarvitse paljon mitään alkaa väsäämään. Nauttikaa siis näistä resepteistä, näitä kyllä piisaa, tuolla luonnoksissa odottaisi vielä yksi kakku ohje julkaisuaan! Mutta tämä kakku ainakin sopii todella hyvin tulevan joulun ruokapöytään jälkiruoaksi. Anoppin luona ainakin maistui jokaiselle, kun tämän kiikutti kahvipöytään! 

IMG_0613 IMG_0606


Pohja

150 g pipareita
50 g voita

Piparitäyte

2 dl kuohukermaa
1 prk valio piparirahka
1 prk (200g) maustamatonta tuorejuustoa
4 liivatelehteä
2 dl vettä

Kiille

2 dl Glögiä
4 liivatelehteä 

Murkaa piparit muruiksi ja kaada sen joukkoon sulatettu voi. Leikkaa leivinpaperista sopivan kokoinen pala irtopohjavuokaan ja kaada sitten sen päälle keksi seos. Tasoittele seos pohjalle ja laita jääkaappiin siksi ajaksi kun täytettä valmistetaan. Laita liivatelehdet kylmään veteen ja vaahdota kemavaahto löysäksi vaahdoksi. Kaada tuorejuusto ja rahka erilliseen astiiaan, kiehauta 2 dl vettä ja lisää veteen liuenneet liivatelehdet (muista puristaa vesi ensin pois liivatelehdistä). Sekoita ja lisää tuorejuuston sekaan samalla sekoittaen. Kääntele mukaan myös kermavaahto ja kaada lopuksi jääkapissa olevaan kakkuvuokaan pohjan päälle. Anna jähmettyä jääkaapissa mielellään yön yli. Seuraavaksi voi siirtyä kiilteen tekoon. Liota liivatteet kylmässä vedessä n. 10 minuuttia. Laita glögi kattilaan kiehumaan ja lisää sinne liivatelehdet vedestä ja sekoita hyvin. Anna glögiliivate seoksen jäähtyä huoneenlämmössä ja kaada se jäähtyneenä kakun päälle. Anna kakun jähmettyä mieluiten yön yli jääkaapissa, jotta saa parhaimman maun!

4 kommenttia:

  1. just puhuin tänään äidin kanssa puhelimessa ja se tällänen ois kuulemma tarkotus tehdä aatoksi :-D täytyyki vertailla vähän tätä ja sen ohjetta, että kumman mukaan lähtee tekemään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä sattuma! :D Onhan tota pelkkää glögikakkua mainostettu tänä jouluna vaikka kuinka paljon, mutta itse muutin niistä ohjeista ton täytekerroksen piparin makuiseksi! :)

      Poista
  2. Mutsi haaveili tuon tekemisestä, mut eipä tehnyt vaan meni samalla kuin viimeisen muutaman vuodenkin on mennyt, eli piparkakkujäädykkeellä... Hyvää sekin :)

    Reetta

    http://thesecondstartoright.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, nam sekin kuulostaa hyvältä. Voisi sellaista testata ens jouluna! :)

      Poista