1.12.2016

JOULUKUUSSA AION...

 Joulukkuun ensimmäinen tuli kuin salama nokan eteen. ei sitä aamulla edes muistanut kun silmät unenhiekassa käveli pimeässä töihin. Eikä sitä kymmenen tunnin työpäivänkään aikana kerennyt ajattelemaan ja huomaamaan, että kuu olisi vaihtunut vuoden odotettuimpaan kuukauteen. Ainoa mistä sen sitten tuli huomattua oli sosiaalinen media joka pursusi erilaisia joulukalenteri postauksia ja videoita ja jouluisia kuvia oli joka puolella. Tämä toi se joulumielen ja muistutti, että nyt on joulukuu.

Ajattelin tehdä pienen katsauksen siitä, mitä tämä kuu tuo minulle tullessa tai mitä oikeastaan aion tehdä joulukuun aikana. Paljon on suunnitelmia, mutta saako niitä toteutettua onkin sitten ihan eri asia.

IMG_0121 IMG_0159

- Laittaa jouluradiosta soimaan joululauluja heti kun marraskuu vaihtuu joulukuuksi. Olen odottanut ensimmäistä päivää kuin kuuta nousevaa, sillä haluan jo pästä soittamaan joululauluja!

- Tehdä töitä, niin paljon kuin vaan on mahdollista. Olenhan sitä jo kylläkin tehnyt, mutta toivottavasti töitä on myös samalla tavalla kun nyt on ollut. Vaikka kyllähän pari extra vapaapäivää kelpais, kun olen nyt viime aikoina ottanut vähän ylimääräisiä vuoroja vastaan.

- Samalla kuitenkin keskittyä parisuhteeseen ja järjestää rakkaalle muutama romanttinen yllätys. Nyt kahden viikon aikana on tuntunut siltä, että emme ole toisiamme nähnyt kunnolla ja aikaa vain vietetty yhdessä öisin sängyssä nukkuen. Joulukuun aikana satsaan 100% vapaapäivistäni viettämään aikaa rakkaani kanssa.

- Lukea kesken jääneen  kirjan loppuun.

- Siivota asunto lattiasta kattoon. Järjestää kaapit ja heittää kaikki ylimääräinen roinan pois kaapeista. Lisää tilaa kaappeihin ja koti puhtaaksi ennen joulua. Se kuulostaa hyvältä!

IMG_0064

- Lähettää yhden joululahjan, joka odottaa jo matkaan pääsyä.

- Tehdä pari joulukorttia sukulaisille. Joulukorttien askartelu intoa löytyis todella paljon, mutta saa nähdä saisinko postiin edes pari joulukorttia ennen kuin on liian myöhäistä.

- Löytää jostakin ihanan jouluinen sisustus tyyny sohvalle. Haluan meidän kotiin vähän enemmän jouluista sisustusta ja löysinkin keittiön pöydälle mukavan kaitaliinan Pentikiltä ja katselin kyllä yhtä tyynyäkin samalla, mutta en napannut sitä mukaan. Olisi ehkä pitänyt.

- Viettää mukava syntymäpäivä rakkaan kanssa.Syntymäpäiväni lähestyy ja meillä on suunitelmissa, että menisimme oikein kunnon ravintolaan syömään. Ai, että odotan sitä päivää!

IMG_9477

- Leipoa poikaystävälle upea syntymäpäivä kakku! Meillä tosiaan on kummallakin joulukuussa synttärit ja olen jo suunnittellut hänelle mieluisan kakun, jonka aion väsätä hänen syntymäpäivänään.

- Katsoa ainakin kaksi joulun suosikki leffaa, joita ei tule katsottua milloinkaan muulloin kun jouluna.

- Juoda glögiä vielä joulun jälkeenkin monta kupillista.

Onko teillä millaisia suunnitelmia joulukuulle?

10 kommenttia:

  1. Ihanan jouluinen postaus ^_^ Mä haluaisin kans askarrella joulukortit ite, mut saa nähdä ehtiikö niitä oikeesti väsäämään... :D

    ♥: Linda/Revontulipalo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kyllähän ne oma tekemät joulukortit olisivat aina plussaa ja itse arvostan enemmän sellaisia, mutta saa nähä ehtiikö itsekkään väsäämään! Toivotaan, että ainakin sinulle iskisi hyvä aika tehdä niitä. :)

      Poista
  2. Näissä kuvissa on niin ihana tunnelma! ♥

    VastaaPoista
  3. Nättejä jouluisia kuvia :) ♥.
    Mulla on kanssa nyt tavoitteena ainakin lukea enemmän kirjaa ja keksiä jotain pientä kivaa perheelle jouluksi :)

    ♥ Sini | myblog-bysini.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! ♥ Oikein hyvältä suunnitelmalta kuulostaa! :)

      Poista
  4. Moni juttu sopii mun joulukuun suunnitelmiin myös :) Kiva postaus!

    http://valon-pisaroita.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan mahtavaa, tuo oli kiva kuulla! :)

      Poista
  5. Tosi kiva postaus mun mielestä ja ihanan tunnelmallisia, jouluisia kuvia :-) Itse kun olen kovasti jouluihminen, niin tämmöisiä on ihana lukea.

    http://tiiabc.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Itsekkin olen täysin jouluihminen niin on todella kiva tehdä joulupostauksia!

      Poista