12.7.2016

MEIKKAAMISEN MERKITYS ELÄMÄSSÄNI

Muistan ne ensimmäiset meikit jotka ostin tai jotka äiti antoi omasta meikkipussukasta kuleksimasta joskus silloin kun olin 12 vanha, ellen vähän vanhempi. Sillon juuri yläastetta aloittavana käytin ainoastaan ripsiväriä, joka oli minulle ainut meikki mitä käytin silloin, mutta pian sen jälkeen alkoi mekkipussin sisältö kasvaa ja meikkaaminen muuttumaan jonkin verran. Teiniaikana meikin käyttö oli jostain kumman syystä aina se pakollinen mikä piti laittaa naamaan oli sitten meno minne tahansa ja voi herran jestas sitä meikkaamisen taitoa mikä sillon on ollut.. häpeä.. pakko myöntää. Siinä elämän vaiheessa se oli aika tumma painoista meikkaamista kuin myös oma hiustyylinikin, joka oli silloin kokonaan musta. 9 luokan aikana minun meikkaaminen muuttui täysin, se vähentyi huomattavasti ja rajauskynänkin olen aikoinaan heittänyt jorvakkoon ja tuo rento ja yksinkertainen meikkaus tyyli on säilynyt tähän päivään asti.

IMG_8187

Meikkaaminen ei ole koskaan minulle ollut mitenkään tärkeää lukuun ottamatta jotain teini vaihetta, jolloin ajatteli vain sitä mitä muut ajattelivat ja että meikkiä täytyi käytää joka kerta kun astuu roskista kauemmas. Tällä hetkellä en oikeastaan enää edes osaa välittää menenkö lähikauppaani ilman meikkiä vai en, siitä en ole piitannut pitkiin aikoihin. Lisäksi en oikein jaksa kuluttaa aamuisin 15-20 minuuttia kauempaa peilin edessä meikaten naamaa priima kuntoon kaikkineen varjostuksineen ja luomivärineen. Kyllä sitä vaan monesti tulee töihin lähdettyä niin, että hiukset vaan nutturalle tai ponihännälle ja sitten vaan töihin kulkemaan ilman minkäänlaista naaman suttaamista. Kuulin kerran eräältä mieheltä kysymyksen liittyen meikkaamiseen, että "Meikkaammeko miehiä varten vai itseämme?" vastaus oli ensin, että miehiä varten sitä tulee meikattua. Sen jälkeen asia on minulle ollut siinä, että kumpikin on syy siihen miksi meikata, kun tämän kyseinen kysymyksen esittämä mies tokaisi "Uskon, että te naiset enemmänkin meikkaatte vain itseänne varten, että näyttäisitte vielä kauniimmalta omissa silmissänne. Meistä miehistä te naiset olette kuitenkin kauniita ilman meikkiäkin ja pidämme enemmän luonnollisuudesta." Tämän jälkeen olen ajatellut niin, että yksi osa meikkaamisen syystä on se, että yritämme mielyttää joissain määrin näitä miehiä, mutta haluamme kuitenkin näyttää hyvältä myös omissa silmissämme. Tämä on oikeasti oma syyni meikin käyttöön, suoraan sanottuna pidän itseäni kauniimpana meikin kanssa ja haluan näyttää sitä muillekin silloin tällöin, mutta pidän myös itseäni kauniina ilman meikkiäkin, joten uskallan helposti astua ulko-ovesta ulos ilman minkäänlaista meikkiä naamalla. Se hetki kun kuulin miehen pointin meidän naisten meikkaamiseen olen ajatellut sen merkitystä omassa elämässäni ja se on juuri sitä, että haluan meikata (vaikka se minun kohdalla on vähäistä) itseni takia mutta myös näyttää sen kauneuden muillekin ihmisille. Lisäksi meikkit tuotteena on minulle todella arvotonta elämässäni ja laitan monesti rahani johonkin aivan muuhun. En ole joka palkkapäivä ostamassa uutta puuteria tai neljättä toimivaa ripsiväriä vaan ne samat saattaa minulla olla jopa puoli vuottakin käytössä, enkä omista yhtä kokonaista laatikostoa täynnä erilaisia meikki tuotteita. Rahallisesti varmasti itselleni suuri helpotus, kun meikin ostoon ei mene koskaan niin paljoa rahaa. Lisäksi monesti olen naureskellut sitä, että tämä meikkien ja meikkamisen oma arvostamattomuus on helpottanut lähtötilanteissa jonnekkin ja jokaiselle matkalle ei tarvitse varata isoa osaa matkalaukusta suurelle meikkipussille. Monet teistä varmasti osaa samaistua puheiseeni ja jotkut omistavat toisenlaisen näkemyksen, joten haluaisin kuulla kuinka meikkaaminen merkitsee teidän elämässänne.

12 kommenttia:

  1. Yläasteella kärsin huonosta ihosta, jolloin meikin avulla koitin peittää sitä, joten meikkailtua tuli sillon melko usein. Nykyään meikkaan edelleen arkisin, mutta viikonloput ja lomat saattavat mennä ilman meikkiä. Se on kyllä jännä miten meikillä voi saada itsestään aivan erinäköisen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osaan kyllä samaistua tuohon huonoon ihoon, sillä itsellänikin on ja on hieman vieläkin mutta ei enää niin paljon kun ennen. Meikki tekee ihmeitä kyllä todella paljon ulkonäölle, vaikka sitä ei paljoon laittaiskaan. :)

      Poista
  2. Samoilla linjoilla täälläkin mennään. Tykkään siitä miltä näytän ilman meikkiä, mutta tykkään myös siitä miltä näytän meikin kanssa. Varsinkin kun on ollut pidemmän aikaa meikkaamatta, on hauskaa aina yllättyä miten kivalta näyttääkään meikin kanssa! En tykkää käyttää paljoa meikkiä, ja meikkaamiseen menee yleensä 15-25min. Ainoa "kallis meikki" jota käytän on ripsiväri (Sensai 38C), muuten meen ihan Lumenella ym. Meikkivoiteeseen, puuteriin tms en halua laittaa paljoa rahaa, mutta huulipuniin taas tuhlaan helposti enemmän. Niistä huomaa laatuerot niin paljon helpommin ja sävyjen metsästys on välillä tuskaa :-D


    http://2avlt5.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että löytyy muitakin jotka menee samoilla linjoilla minun kanssa! Meikki tuotteet ovat kyllä todella kalliita, itsekkin menen tosiaan ihan perus lumene, rimmeli tai jollain muilla ihan yleisillä meikki tuotteilla joita myydään joissain perus marketeissakin. :) Mutta onhan se ihan totta, että on niissä sitten laatuerojakin, minulle kaikista paras puuteri olisi sävyltään yksi isadoran puutereista. En vain raski sitä koskaan ostaa sen hinnan vuoksi :D

      Poista
  3. Tää oli ihan kuin mun suusta kirjoitettu postaus!! Mulla on tälläkin hetkellä joku vuosia vanha aurinkopuuteri käytössä, mutta kun en koe tarpeelliseksi hamstrailla niitä hirveän monia. Faktahan on myös se, että jos on esim. monia samanvärisiä luomivärejä, niin eihän niitä edes ehdi käyttää siihen parasta ennen päivään mennessä... :o

    Mäkin pohdin omassa blogissani maaliskuussa meikkaamista, sillä vietin silloin täysin meikittömän maaliskuun. Nykyään mä meikkaan itseäni varten, sillä oon saanut haluamani miehen, joten eipä tässä muihin tarvitse tehdä vaikutusta :D En kuitenkaan häpeile myöntää sitä, että ns "saalistusvaiheessa" (haha mikä sana) saatoin hieman enemmän panostaa siihen omaan nassuun, sillä silloin oma oloni oli itsevarmempi.

    Nykyään mulla on kyllä ihan itsevarma olo ilman meikkiäkin, mutta onhan se ihan kiva aina välillä leikkiä meikellä :) Linkkaan tähän nyt suoraan ton mun postauksen, jos nää aiheet kiinnostavat! =)

    http://anskisss.blogspot.fi/2016/04/meikittomat-31-paivaa.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, toinenkin joka jakaa saman mielipiteen kanssani!! Vaikka itseltänikin löytyy se mies rinnalta niin minun meikkaaminen ei ole muuttunut ollenkaan. Meikkaan itseni varten, mutta myös kumppaniakin varten, joka pitää minua kauniina kyllä ilman meikkiä kuin meikkien kanssa. :D Olen kyllä samaa mieltä, että niiden meikkien kanssa on välillä kiva leikkiä.

      Käyn lukemassa tuon sinunkin postauksen! :)

      Poista
  4. Itse en ole koskaan meikannut mitenkään kauhean paljon, mutta rajauksen olen siirtänyt erikoisempiin hetkiin.

    Edellisessä työpaikassani en meikannut melkein koskaan, mutta nykyisessä laitan naamaan jotain joka päivä. Tietyllä tapaa joinain aamuina se tuntuu ns. pakkopullalta, mutta yleensä se on ihan kivaa. Olen töissä asiakaspalveluammatissa, joten on ihan kiva ehostaa kasvoja. Ongelmaa ei kuitenkaan ole mennä esimerkiksi kauppaan/kaupungille ilman meikkiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on samanlailla, että rajauksia tulee tehtyä enemmänkin joinakin erikoisimpina hetkinä. Itsekkin kun teen asiakaspalvelu työtä, niin on paljon mukavampi vähän laittaa jotain naamaan. Mutta ei kaikkina päivinä jaksa (niitä päiviä kyllä nykyään on ollut harvemmin kun ei jaksa). :D

      Poista
  5. Olen pitkälti kanssasi samoilla linjoilla. Myönnän myös, että yläasteella (lähinnä 7 ja 8) luokilla meikki oli pakollinen osa arkea, kun kaikki muutkin, mutta 9 luokalla rupesin ymmärtämään ettei aina tarvitse ja voin itse valita miltä näytän. Ja nyt lukion eka luokan käyneenä voin kyllä todeta, että en yksinkertaisesti jaksa enään meikata, koska 8 aamuina mieluummin käyttää ajan nukkumiseen. Urheilen myös paljon ja mielestäni urheilu ja meikki eivät sovi yhteen joten myös tämänkin vuoksi minut näkee useimmiten ilman meikkiä. Postauksesi oli hyvä ja inspiroiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, silloin kun opiskelin ja oli niitä 8 aamuja kyllä sillon teki enemmän mieli nukkua, kun meikata. Itse kun opiskelin merkonomiksi ammattiopistossa monesti päivät olivat niin lyhyitä, ettei vaan viitsinyt sen takia meikata kun tiesi menevänsä vain kaupan kautta kotiin. :) Ja kiitos ihanasta palautteesta!

      Poista
  6. tätä blogia on tosi kiva lukea! itselläni ei tosin ole kokemusta tuosta meikki asiasta, koska itse en ole välittänyt meikeistä, mutta monille se sopii kuten sulle :)

    http://themirrorandtheripper.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sulle ihanasta kommentista! :)♥

      Poista